Monday, December 30, 2013

Sisustus jo hahmottumassa

Nyt lähti käyntiin ensimmäinen ikinä kirjoittamani blogi. Blogiin liittyy monta ensimmäistä asiaa, sillä rakennamme ensimmäistä taloamme ja myöskin pääsen ekaa kertaa sisutamaan kodin alusta loppuun saakka :)
Rakennus urakka lähti käyntiin kun ostimme tontin Mahnalasta, Hämeenkyröstä ja päädyimme talopakettiin joka tulisi Jukka talolta. Pikkuserkkuni suositteli Jukka taloa kun hän myös itse rakennutti talon muutama vuosi sitten ja kun vielä erittäin tiukasta budjetistamme riippumatta myöskin talomyyjä kertoi projektin olevan mahdollinen, emme enää paljon vertaillu muita paketteja tai jahkaillu vaan päädyimme diiliin Jukka talon kanssa. Kuten edellä maisnitsin budjettimme on todella tiukka ja se ei välttämättä ole paras yhdistelmä mun paljon kuulleen "samppanja maun" kanssa, mutta toisaalta se on haaste meille ja kummallakaan ei ole peukalo keskellä kämmentä joten sen pitäisi vähän helpottaa :) Hyvät ja laadukkaat materiaalit on myös tärkeä juttu, joten niistä ei tingitä.

Aluksi meillä oli talomallina Jukkatalon Optima 143-10 josta pidettiin osittain vain pohjaratkasu ja ulkonäkö tulisi enemmän Idylli l95-10 johon lisäyksenä tulee makuuhuoneesta avuatuva parveke, ranskalaisilla ovilla. Suunnitelmissa on myös että myöhemmin mies rakentaa suht massiivisen terassi alueen talon takapuolelle sekä oikean päädyn puolelle. Talo on kuin suunniteltu tontille koska makuuhuoneen parveke ja ovet ovat länteen päin jolloin auringonlaskukin suuntautuu makuuhuoneen puolelle kuten myös tontin järvi näköala.

Talon pohjaratkaisua suunniteltaessa tärkeää molemmille oli avaruus sekä suuret ikkunat joita myös tuli roppakaupalla lisää alkuperäiseen malliin. Mieheni on Amerikkalainen ja molemmat pidämme erityisen paljon amerikkalaisista perinne taloista joissa on ripaus tämän päivän modeinisuutta. Yksi isoimmista muutoksista alkuperäiseen malliin, oli myös että halusimme kaksi puoleisen takan joka olisi tilanjakajana keittiön sekä olohuoneen välillä sekä osa seinistä muuttui seinäkkeiksi joita kannattelisi peri amerikkalaiseen tyylin viimeistellyt pilarit.



Myös raput levennettiin jotta ne ei näyttäisi niin hempuloilta vaan niistä tulee L.mallin leveemmät umpiportaat, satulamallilla, jotka kruunaa led-valot. Raput ovat tilauksessa Tähtiportaalta. Kattoon tulee myös neliön mallisia lokeroita joiden keskelle tulee led valot. Ulkomailla tätä kutsutaan nimellä "coffered ceiling".

photo by designserendipityinteriors

Keittiö on tulossa Puustellilta jossa ollaan saatu aivan loistavaa palvelua! Pakettina tilasin heiltä keittiön, kodinhoitohuoneen kaapiston sekä ala- ja yläkerran kylpyhuoneiden altaat allaskaappeineen.
Keittiö on I-mallin saareke keittiö. Saareke on massiivinen jossa on lasi tilanjakajana lieden ja syömis tilan välissä. Taso on Stargate kiveä.

Tässä vähän suunnitelmia ja heti lisäilen kuvia kun alkaa asiat oleen sillä mallilla talon kanssa et voi jotain kuvia jo sisältä ottaa.
Eräs muuten aivan loistava sisustus sivusto löytyy osoitteesta Houzz.com. Etenkin jos perus skandinaavi sisustus ei ole mieleen niin sieltä voi löytyä paljon mahtavia ideoita ;)








1 comment:

  1. Hei,poikkesinpa vastavierailulle, kun kommenttisi oli hautautunut vallan muiden joukkoon, että hämärän muistikuvan turvin kävin siihen äsken vastaamassa.
    Hienolta vaikuttavat suunnitelmanne, makuuhuoneen parveke länteen on ihana (myös mulle se oli tärkeä yksityiskohta). Onnea myös keittiövalmistajan valinnasta - mekin olimme kotimaiseen Puustelliin erittäin tyytyväisiä!

    ReplyDelete